Tämä blogipäivitys käsittelee kaupan alan ammattia laajemmasta näkökulmasta ja myös omia pohdintojani.
Kaupan alan ammattilainen voi työllistyä todella monipuolisiin tehtäviin. Merkonomiopinnoissa toisella vuodella täytyy valita haluaako erikoistua kaupan puolelle, vaiko sitten taas toimistopuolelle. Merkonomit toimivat liiketaloudellista osaamista vaativissa tehtävissä esimerkiksi taloushallinnossa, toimistopalveluissa, asiakaspalvelussa ja tietopalveluissa. Työtehtävät ovat painottuneet käytännön talousasioihin. Merkonomeja työskentelee lukuisilla eri tehtävänimikkeillä muun muassa kaupan alan yritysten, tilitoimistojen, pankkien ja vakuutusyhtiöiden, valtion ja kuntien virastojen sekä järjestöjen palveluksessa.
Itse olen saanut sellaisen kuvan, että merkonomit tai sitten korkeammin koulutetut merkonomit eli tradenomit saavat hyvin töitä ja kysyntä on aika kovaa.
Myös pieni osa kauppakoulun käyneistä perustaa oman yrityksen.
Itse halusin opiskelemaan tälle alalle, koska tiesin että tältä alalta saa hyvin töitä ja on hyvät jatkokouluttautumismahdollisuudet. Merkonomiopinnot ovat myös hyvä pohja lähteä minne vain muualle opiskelemaan.
Kaupan ala on kehittynyt omasta mielestäni paljon viimevuosina ja vuosikymmeninä.
Nykyteknologia näkyy melkein jokapuolella, esimerkiksi älypuhelinsovellukset, erilaiset alekoodit puhelimien kautta, yritysten markkinointi sosiaalisessa mediassa.
Näkökulmastani ja kokemuksesta yritysten kilpailu on nykypäivänä kovempaa mitä ennen oli. Keksitään sosiaalisen median, älypuhelinten, markkinoinnin avulla miten saada kilpailevan yrityksen asiakkaat omaan yritykseen.
Työllisyyteen vaikuttavat alan kehittyminen. Vanhemmat sukupolvet jäävät eläkkeelle, nuoremmat tulevat tilalle tuodessaan uusia käytäntöjä yrityksiin.
Itse haluaisin lähteä kokeilemaan yrittäjyyttä. Omasta mielestäni minulla on siihen potentiaalia, tahtoa ja stressinsietokykyä. Olen ollut todella kiinnostunut yrittäjyydestä tällä alalla, minua kiinnostaa alan kehittyminen. Mielestäni on todella mukava työskennellä juuri tällä alalla.
Katsoin MOL.FI sivuilta minkälaisia töitä on juuri nyt tarjolla Pohjois-Savon alueella.
Hausta löytyi yksi työpaikka; toimistotyöntekijä Pohjolan LVI-turva oy:lle.
Pohjois-Savossa ei ainakaan juuri nyt näyttäisi olevan toimistotyöntekijöille töitä.
Kaupan puolelle esim. myyjäksi on monta vapaata paikkaa.